Miten valokuvata ilman valoa? Mitä pimeän kuvaaminen paljastaa valokuvasta ja meidän odotuksistamme siitä? Miten tuoda näkyviin valokuviin ne kaikki eriasteiset varjot, jotka koemme pimeänä? Kun katsomme yöllä ulos, niin kuinka hämärän me miellämme pimeäksi ja miten voisimme opetella katsomaan pimeää muutenkin kuin valojen taustana?
Ensin halusin löytää ja tallentaa syvimmän luonnollisen pimeän, jossa valoa ei tule tähtitaivaalta eikä keinovaloista. Syvän pimeän etsiminen on kuljettanut minua Ahvenanmaan Kökarista, Kilpisjärvelle ja Hyrynsalmen Paljakanvaaralle. Syvimmän pimeän totuudenmukainen ja mielekäs tallentaminen kameralla tuntuu edelleen mahdottomalta, joten jatkan yrityksiäni.
Projektin edetessä syvin pimeä ja siitä tallennetut kivuliaan mustat valokuvat ovat saaneet rinnalleen laajemman pimeyksien kirjon. Olen kuvien kautta miettinyt pimeän ja valon raja-aluetta. Milloin koemme paikan valoisaksi, milloin varjot tihentyvät pimeydeksi? Ymmärrystä tavoitellessani olen kuvannut vähäisempiä ja fragmentaarisempia pimeyksiä kaupungeissa ja niiden liepeillä, sisällä ja ulkona. Pimeyden aistihavainnon selventämiseksi olen rakentanut testiasetelman, jota olen kuljettanut kuvattavaksi erilaisiin kohteisiin. Pimeän kuvaaminen on oikeastaan ei-minkään kuvaamista. Testiasetelma on väline aiheen tuomiseksi pimeään. Testiasetelma kuvautuessa oman havainnon mukaisesti, on vallitseva pimeä kuvattu totuudenmukaisesti. Kuvan vertaaminen omaan havaintoon nostaa esiin pimeään kokemuksen.
Kiinnostuin pimeän valokuvaamisesta vuoden 2016 aikana, jonka jälkeen olen ollut tutkimusmatkalla pimeässä ja dokumentoinut löytöjäni visuaalisin ja kirjallisin keinoin.
Matti Tainio