Pohjanmaan Valokuvakeskuksen logo.

Kasvun paikka

21.06.2023 - 

26.08.2023 | 

Minna Karhunen

Kasvun paikka käsittelee kolmen jämsäläisen koulun estetiikkaa, joissa Karhunen on käynyt peruskoulunsa.  Karhuselle koulunkäynti peruskouluaikana oli samalla raskas, ihana sekä kasvua kehittävä. Teoksissa hän ammentaa omia muistoja ja hetkiä eri tilojen ja esineiden kautta. 

Kuviin sisältyy kaikille entisille sekä nykyisille koululaisille tuttuja teemoja. Kyseisiä kouluja käyneet voivat tunnistaa kuvissa olevat paikat, mutta oppivelvollisuuden tuoma yhteisöllisyys tekee kuvista helposti samaistuttavia kaikille katsojille. 

Perusopetus on olennainen osa suomalaisten lasten ja nuorten elämää. Lakiin perustuva oppivelvollisuus kuuluu jokaisen Suomessa vakituisesti asuvan lapsen ja nuoren oikeuksiin ja se on meitä yhdistävä, tasa-arvoinen tekijä.

Sarja on oodi ystäville, nuoruudelle, kasvulle, koulutukselle sekä opettajille.

Minna Karhunen (s. 1997) on jyväskyläläinen valokuvaaja. Karhunen elää ruman estetiikan, valokuvaamisen ja esittävien taiteiden kautta. Hän on valmistunut Jyväskylän Gradialta kuva-artesaaniksi vuonna 2019 sekä valokuvaajaksi vuonna 2021.

Karhusen taiteellisessa työskentelyssä keskeisiä teemoja ovat asioiden todenmukaisuus, henkilökohtaisuus ja muistot. Hänen yksityis- ja ryhmänäyttelyitään on ollut nähtävillä muun muassa Keski-Suomen museolla, Tanssisali Lutakossa sekä Ilokivi Venuella.


Keski-Suomen valokuvauskentällä hän vaikuttaa luottamustoimensa kautta Luovan valokuvauksen keskuksen hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän ohjaa musiikkikuvaamiseen ja Lutakon markkinointiin liittyvää työpajatoimintaa nuorille Tanssisali Lutakossa.